torstai 26. joulukuuta 2013

Tykkään joulusta

Kata:

Hihhei ja joulun toivotukset vielä näin toisena joulupäivänä  
Joulu oli taas aivan ihana, kuten se joka kerta tuppaa olemaan kun pääsee nauttimaan läheisten seurasta ja hyvästä ruoasta (ihanaa rinnastaa nämä kaksi asiaa). Muuta en joululta toivokaan :)



Rakastan sitä, että asiat menevät samalla kaavalla joulusta toiseen. Se tuntuu jotenkin ihanan perinteikkäältä ja turvalliselta. Aamulla puuro perheen kanssa, sitten kauppahalliin, tädin noutaminen, hautausmaalle, valmistelemaan oman perheen ateriaa ennen mummille siirtymistä ja siellä syömistä, sitten kotiin syömään toisen kerran ja sitten olkkariin seurustelemaan ja availemaan paketteja samalla perinteikkäällä tavalla. Sitten ohjelma rullaa usein saatujen lahjojen mukaan, esim. tänä vuonna sain aliaksen, joten sitä sitten pelailtiin :)

Ihan vaan sekin, että saa joka kerta ne samaiset villasukat ja suklaarasian mummilta, lämmittää mieltä :)

Tonttukoira! Ihmettelin suunnattomasti ettei Essi näyttänyt edes huomaavan kantavansa kulkusia kaulassaan… Tyyppi oli niin malttamaton koko päivän ajan.

Kunnon perhepotretti :'D


Lasta alko vätystää rankan pakettien avaamisurakan jälkeen! Koitti omia jokikisen paketin itselleen :D


Väsäsin isälle vinyylistä seinäkellon! Pitänee varmaan itsellekin tehdä samanlainen :)

Lahjoihin olin supertyytyväinen! Sain kaikkea hyödyllistä, kuten tyynyliinoja ja hiustuotteita, ja sitten lupauksen (taas) uusista reiskoista ;) Ja sainpahan myös aikamoisen rahalahjan. Yleensä vaivaannun kaikista rahalahjoista ja muutenkin tyyriistä lahjoista, mutta tähän lappuseen oltiin kirjoitettu käyttötarkoitusehdotukseksi matka Padovaan, ja voi että, että liikutuin! Saa nähdä tapahtuuko sitä, kun ei meinaa sopivaa aikaakaan löytyä mutta hih silti. Haluan! Italiaanokin oli oikein mielissään, kun lappusta näytin :D


Joulupäivä alkoi "kevyellä" aamiaisella. Eikä miten rakastankaan joulusafkaa! Pyysin äidiltä left overseja mukaani, jotta italiakin pääsis maistamaan suomalaista joulupöytää. Left overseista muodostui tällainen kevyt herkkukori, joka täyttyi vielä kuvan ottamisenkin jälkeen lisää :D


Jep eilinen joulupäivä jatkui aivan ihanasti. Ja tällekin päivälle riitti left overseista helposti toinen ateria! Montakohan jouluateriaa tuli tänäkin jouluna syötyä… :D

kuva

Nyt enää sitä lunta, että mäkin pääsen pinkomaan pitkin poikin hankia!!

- Kata

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti