tiistai 6. toukokuuta 2014

Vapun viettoa Bonnissa

Kata:

Hallo!



Nyt taas on päiviä vierähtänyt täällä Saksassa. Vappuna iski ensimmäinen ikävä Suomeen. Tai no ei Suomea kohtaan, mutta niitä ihmisiä kohtaan Suomessa  Tai semmonen pahempi ikäväpiikki iski. Kyllähän mä koko ajan ikävöin niin mun poikaystävää Italiassa kuin mun ystäviä ja perhettä (ja koiraa!!) Suomessa. Toisaalta tiiän että syksyllä tuun ikävöimään näitä täällä tapaamiani ihmisiä. Nonni, mut on tuomittu ikävöimään loppuiäkseni :D

Mun vappu meni vähän erilaisissa meiningeissä kuin Suomessa! Täällä ei nimittäin tarvinnut hytistä! (no hehe, ei ehkä ainoa eroavaisuus) Vappuaattona suunnattiin Silent partyihin, joiden nimeä en kummemmin etukäteen pohdiskellut, ja paikan päällä ihmettelinkin miksi mun käteen ojennettiin kuulokkeet. Jaa, että musa tulee kuulokkeista? Ja että voin vielä valkata kanavankin? Ookoo, mielenkiintoista. Mutta oli oikeasti ihan superhauska idea! Nauroin niiin paljon aina kun sammutin kuulokkeet tai otin ne pois. Ihmiset tanssivat "hiljaisuudessa" ihan täysillä. Ite en oo tanssijatyyppiä, mutta kyllä se pistää tanssimaan, kun musa tulee suoraan sun korviin ja ihmiset on ihan villeinä ympärillä. Ja lisäksi ihmiset tanssivat eri biiseihin, mikä teki kaikesta vielä huvittavampaa, ja oli hauska arvuutella mitä kanavaa kukin oli kuuntelemassa. Ja koska toi parkkihalli-klubi-yhdistelmä oli hiljainen, mitä nyt ihmiset lauloivat biiseihin, pystyi ihmisten kanssa keskustella aina halutessa ja normaaliin äänensävyyn - toisin kuin klubeilla yleensä.

Vappupäivä meni ihastellessa talojen edessä olevia koristeltuja koivuja! Saksassa on tapana, että pojat pystyttävät tyttöystävänsä talon eteen puun, jossa lukee tämän tytön nimi. Puita löytyi laidasta laitaan. Jotkut olivat ihan älykorkeita ja pysty vaan kummastella miten tuokin on pystytetty, ja kontrastina löytyi aika mitättömiä risuja :'D Vappuaattona taas sai ihastella kun nämä miehet kanneskelivat puita tai vetivät niitä auton perässä, haha. Illalla suunnattiin vaihteeks dormitory pippaloihin! En tule ikinä ymmärtämään näitä hintoja… Oikeesti, puolen litran hyvä bisse ja jekkushotti 1,50e. Hintojen lisäksi näissä bileissä parasta on pöytäfutis, jolle olen menettänyt sydämeni.


Viikonloppuna oli Rhein in Flammen -festivaali, joka kesti täällä Bonnissa kaksi päivää. Eli se on tuommoinen kiertävä huvipuisto-festari-tapahtuma, joka päättyi tänne Bonniin. Ekan illan vietin saksalaisten kanssa, joiden musamaku on melko samanlainen omani kanssa, kun taas Erasmus-tyypit olivat techno-lavan luona. Muutama ihan mahtava bändi tuli nähtyä: Queenkings ja Dirty Deeds. Vaikka molemmat ovat coverbändejä (Queen ja AC/DC) niin ihan mahtava show ja nautin niin todella paljon. Molemmat ovat suuria bändejä tällä alueella, ja esimerkiksi Queenkingsin tyypit olivat mukana sillä maailmankuululla We Will Rock You -tourilla.




Toisen illan vietin Erasmus-frendien kanssa ja ilta oli hieman humalaisempi… Italialaiset tytöt olivat ottaneet suuren tequila-pullon mukaan, suolineen ja sitruunoineen :D Piti käydä vetäsemässä Jägermeister-teltalla shotteja ja näin saatiin shottilasitkin! Ja tuli sitä bisseäkin vedettyä ihan mukavasti, koska tequilabisse sopi illan teemaan. Techno-lavakaan ei enää kuulostanut niin pahalta ja lähettiin reivaamaan. Olin todella uskottava näky mun Iron Maiden -paidassani, kun oleskelin suuren osan ajasta vielä kavereideni harteilla :D




Tuli ihan teiniaikojen ilotulitusillat mieleen - ne jotka oli aina alkusyksystä eikä niitä ilotulituksia ikinä edes tyyliin nähny/muistanu jälkeenpäin. Ilotulitukset olivat siis tuon tapahtuman huipentuma, ja todella vaikuttavat ne olivat. Me tosin vielä jatkoimme törmäilyautojen ja ostoskärryjen testailua festarialueella. Eikä tohon loppunut ilta vielä, pitihän sitä suunnata keskustaan baariin. En tiiä onko mun jaloissa olevat järkyttävät mustelmat ostoskärryillä kaatumisesta, vai pyörällä kaatumisesta. Mulle siis tulee ihan älyhelposti mustelmia, ja mun jalat on aina mustelmilla. Mutta näillä tän hetkisillä mustelmilla on kivasti kokoa ja turvotusta… Joo kyllä tää vappuviikko täälläkin muistutti omalta osaltaan Suomen vappua. Nyt on keskityttävä terveellisempiin elämäntapoihin ja siihen opiskeluun! Tekee kyllä oikeesti mielikin :D


Yleisistä kuulumisista sen verran, että asiat ovat pysyneet kutakuinkin samoina, paitsi että oon muuttanut! Jep, again. Vaihdoin huonetta samassa rakennuksessa, joten not so bad. Harmittaa vaan parvekkeen ja kivan espanjalaisen kämppiksen menetys. Nyt asun MIEHEN kanssa :D ja siis aikuisen, työssä käyvän miehen kanssa, joka työskentelee Deutshe Bankille. Tai Deutsche Postille, en ole ihan varma.

Hän vaikutti alkuun niin kovin kohteliaalta ja muodolliselta, että jopa vähän ärsytti. Siis hyviähän puolia nuo on, mutta mä oon vähän eri tavalla kohtelias ihminen. Otan toiset huomioon, mutta oon lungimpi. Joten olin ihan voi ei, ollaan ihan eri levelillä. Nyt kuitenkin vaikuttaa, että meillä tulee olemaan ihan kiva yhteiselo edessä. Eilen hän kutsui itsensä mukaan, kun kerroin meneväni baariin (siihen joka maanantaiseen rentoon istuskelu-juomis-häppinnenkiin). Sanoin tietty että joo olet tervetullut, vaikka mielessäni oli vaan että o'ou, siellä tulee olemaan varmaan melko outoa, koska kaikki muut ovat opiskelijoita ja no, emmä tiiä. Mutta ton jälkeen hän alkoi ojentelemaan mulle bissejä - joten ehkä on toivoa! Ehkä ei ollakaan niin erilaisia!

Ja on oikeestaan todella positiivista asua natiivin saksaa puhuvan kanssa. Ehkä mun saksan oppimisellakin on nyt toivoa :) Tschüβ!!

- Kata

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti